Ankaa ja Aaltoa Finlandia-talolla

 

Jo 50-luvulta asti parrasvaloissa pysytellyt artisti Paul Anka avasi Finlandia-talon syyskauden elokuun alussa. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema kokous- ja kongressikeskus katsoo nyt syksyäkin pidemmälle rakennettavia lisätiloja odotellessa.


Finlandia-talon laajennus toteutetaan Alvar Aallon tyyliä kunnioittaen. Uusi osa valmistuu keväällä 2011.

 

"Erilaisten kokousten, kongressien tai konserttien järjestäminen Finlandia-talossa ei ole koosta kiinni. Olipa tilaisuus kuinka pieni tahansa, meiltä asiakas saa aina käyttöönsä suuren talon edut", toimitusjohtaja Auni Palo kertoo.

Vuonna 1971 valmistunut ja yksityiskohtia myöten Alvar Aallon käsialaa oleva Finlandia-talo on itsessään kokonaistaideteos ja suosittu rakennustaiteellinen nähtävyys. Kansavälisesti katsottuna talo on yksi Helsingin tunnetuimmista käyntikohteista.

"Finlandia-talon sijainti Helsingin keskustassa, kauniissa puistossa ja veden äärellä on ihanteellinen. Lähellä ovat kaikki kaupungin tarjonta ja palvelut. Talon uniikki arkkitehtuuri vetää yhä edelleen puoleensa", Palo sanoo.

 


Talo kasvaa isommaksi

Parin vuoden kuluttua Finlandia-talo on Palon mukaan entistä monipuolisempi ja uniikimpi. Keväällä 2011 talossa avataan yli 3000 neliömetriä uusia kokous-, näyttely- ja juhlatiloja oheis-tiloineen.

"Laajennus parantaa talon valmiuksia tarjota kongresseille ja erilaisille tapahtumille yhä monikäyttöisempiä tiloja", Palo korostaa.

Koko Finlandia-taloa ympäröivästä alueesta on kasvamassa kiinnostava kaupungin uusi keskipiste. Alueelle rakennettava Finlandiapuisto yhdistää useita merkittäviä rakennuksia ja mittavan määrän kulttuuria. Laajenevan Finlandia-talon lisäksi puistoalueella ovat mm. Oopperatalo, Nykytaiteen museo sekä rakenteilla oleva Musiikkitalo.

Finlandia-talossa käy vuosittain keskimäärin 350 000 vierasta, joista noin 180 000 on yritys- ja kongressivieraita. Kansainvälisten kokousten ja viihdekonserttien määrä kasvoi viime vuonna lähdes kaksi kertaa edellisvuotta suuremmaksi.

 

www.finlandiatalo.fi

« Takaisin