Uutisia

14.04.10Pro Congress -palkinto tutkimusprofessori Pentti Huoviselle


Finland Convention Bureau on myöntänyt vuoden 2010 Pro Congress -palkinnon tutkimusprofessori Pentti Huoviselle. Järjestyksessään kuudetta kertaa luovutettava palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka on erityisen ansioitunut kansainvälisen kokouksen tai kongressin kutsumisessa ja järjestämisessä.

Tutkimusprofessori Pentti Huovinen (s. 1956) toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) bakteeri- ja tulehdustautien osaston johtajana Turussa. Hän on ollut pitkään hyvin aktiivinen monissa oman alansa kansainvälisissä ja kotimaisissa järjestöissä sekä toiminut useissa kansainvälisissä työ- ja asiantuntijatehtävissä (mm. WHO ja EU Biomed 2).

Finland Convention Bureaun asiantuntijaneuvostosta koottu valintaraati perusteli valintaansa palkinnon saajaksi muun muassa sillä, että professori Huovisella on erinomaiset kansainväliset verkostot ja halu tuoda suomalaista osaamista esille maailmalla. Henkilökohtaisesti erääksi huomionarvoisimmista saavutuksista luetaan, että toukokuussa 2009 järjestetty ECCMID-kongressi (19th European Congress of Clinical Microbiology and Infectious Diseases) saatiin Suomeen ja että siitä tuli yksi kaikkien aikojen suurimmista kansainvälisistä kongresseista Suomessa.

”Huovinen on tehnyt arvokasta työtä Suomen tunnettuuden hyväksi, mistä tämä kongressi on eräs näkyvä tulos. Paitsi mainetta, tuovat kongressit myös merkittäviä tuloja Suomelle. Viime vuonna Suomessa järjestetyt kansainväliset järjestökongressit ja eri alojen tieteelliset kokoukset merkitsivät maallemme yhteensä noin 104 miljoonan euron välitöntä matkailutuloa.”, sanoo Finland Convention Bureaun vt. toimitusjohtaja Kerstin Träskman.

Professori Huovinen on lisäksi jo pitkään ollut hyvin aktiivinen tartuntatautien ja mikrobiologian alan kansainvälisissä järjestöissä ja organisaatioissa. Muun muassa European Society of Clinical Microbiology and Infectious Diseases on palkinnut hänet tieteellisistä ansioistaan Award of Excellence -palkinnolla.

Pro Congress -palkinto luovutettiin tiistaina 13.4. Finland Convention Bureaun järjestämässä Pro Congress -tilaisuudessa Hotelli Kämpissä Helsingissä. Palkinnon luovutus on osa Valtakunnallista kokousviikkoa, jota vietetään 12.–16.4.2010.

Katso Pro Congress -palkitun Pentti Huovisen haastattelu



« Takaisin
« Kaikki uutiset